Maaliskuun 21. 2014 - Onnea on...

saada purkaa sydäntään ja jutella tulevista, ihan vaan kahdestaan... Katsokaa miten pitkä se on!

Maaliskuun 15. 2014 Onnea on... (6/100)

istua piirtämässä oman Koiran kanssa

Maaliskuun 14. 2014 - Onnea on... (5/100)

tunti aikaa virkata käärmettä oman lapsen tyhjentäessä sieluaan psykologille

Maaliskuun 12. 2014 - Onnea on olla ilman takkia

Maaliskuun 2. 2014 - polku

Tää näky herättää mussa muistoja. Se herättää vahvoja, väkeviä tunteita ja palaan aikaan kun meidän kotona lattiaa halkoi aina jono. Siihen ei saanut koskea, sitä ei saanut siivota, siinä oli järjestys. Jono syntyi milloin autoista, tyynyistä, kirjoista, pikkuhousuista, sukista... Muutamassa vuodessa jono on siirtynyt legolaatikkoon ja näkyy lähinnä legoista tehtynä järjestyksenä... neljä valkoista palikkaa, kuusi vaaleanpunaista, kaksi sinistä, kahdeksan punaista - ÄLÄ KOSKE!

Mulle on moni vanhempi - M:n diagnoosin jälkeen - kertonut huolissaan että niittenkin lapsi tekee jonoja. Mä olen aina esittänyt saman kysymyksen; mikä on jonon funktio? Onko sen tarkoitus luoda järjestystä "kaoottiseen" sisäiseen tai ulkoiseen maailmaan, vai onko sillä joku ulkopuolisellekin hahmottuva - selkeä - funktio. Tämä jono ei luo sisäistä järjestystä. Se ei luo ulkoista järjestystä. Sen tarkoitus ei ole rauhoittaa... se on vaan polku keskellä lattiaa.

Helmikuun 22. 2014 - eväät

Ruoka-asiassa meillä on kuljettu niin pitkä matka etten uskalla edes ajatella. Jos kuitenkin ajattelen, tulee ensimmäiseksi mieleen ne ulkopuolisten syvältä viiltävät, mutta silti hyvää tarkoittavat kommentit; "Kyllä se syö kun sillä on riittävän nälkä... kaikkea pitää kokeilla monta kertaa, ainakin 10, 15, 20 - tästä lauseesta versioita on monta... se vaan tietää ettei sen tarvitse syödä... tarjoa vaan samaa perusruokaa kuin muillekin"

On paljon perheitä joissa on itsestäänselvää että lapsi syö, on perheitä joissa lapset on nirsoja, ja sitten on ne perheet joissa ihan oikeesti tiedetään mistä mä puhun kun kerron ettei lapsi syö... että se on lahjomaton, että se ei syö. Että siihen ei auttanut 10, 15, 20 kertaa. Siihen ei auttanut nälkä, kuri tai järjestys. Se oli iloisesti syömättä viikon koska se ei halunnut sitä pizzaa, sitä joka oli sen lautasella 10-20 kertaa. S ei syönyt pizzaa.

Nyt meillä syödään enkä koskaan suhtaudu toisen äidin huoleen lapsen syömisestä olankohautuksella... olen oppinut, karvaasti ja karvaisesti että kaikkien lapset ei syö. Minä rakastan ruualla ja olen oppinut ettei kaikki rakasta ruokaa. Olen oppinut että lapsi joka syö on suuri siunaus. Tänään se söi udonnuudeleita, kanaa ja vihanneksia appelsiini-inkiväärikastikkeessa.

Tammikuun 31. 2014

Tammikuun 30. 2014

Tammikuun 27. 2014

Tammikuun 24. 2014

Tammikuun 13. 2014

Tammikuun 11. 2014

Tammikuun 4. 2014