Tää näky herättää mussa muistoja. Se herättää vahvoja, väkeviä tunteita ja palaan aikaan kun meidän kotona lattiaa halkoi aina jono. Siihen ei saanut koskea, sitä ei saanut siivota, siinä oli järjestys. Jono syntyi milloin autoista, tyynyistä, kirjoista, pikkuhousuista, sukista... Muutamassa vuodessa jono on siirtynyt legolaatikkoon ja näkyy lähinnä legoista tehtynä järjestyksenä... neljä valkoista palikkaa, kuusi vaaleanpunaista, kaksi sinistä, kahdeksan punaista - ÄLÄ KOSKE!
Mulle on moni vanhempi - M:n diagnoosin jälkeen - kertonut huolissaan että niittenkin lapsi tekee jonoja. Mä olen aina esittänyt saman kysymyksen; mikä on jonon funktio? Onko sen tarkoitus luoda järjestystä "kaoottiseen" sisäiseen tai ulkoiseen maailmaan, vai onko sillä joku ulkopuolisellekin hahmottuva - selkeä - funktio. Tämä jono ei luo sisäistä järjestystä. Se ei luo ulkoista järjestystä. Sen tarkoitus ei ole rauhoittaa... se on vaan polku keskellä lattiaa.
No comments:
Post a Comment