Tää harjoitus
onnen kuvaamisesta on ollut opettavainen, eikä menossa ole vasta kuin kymmenes
päivä – jäljellä 90. Voin lämpimästi suositella tätä haastetta, joko
kuvallisena tai ihan vaan kirjoittamalla muistiin niitä omia
onnensirpaleitaan... etenkin jos epäilet omaa onnellisuutta. Onnen
kiteyttäminen yhteen kuvaan on aivan tolkuttoman vaikeaa, mikä on päivän
onnellisista hetkistä onnellisin? Kuvaanko sen aamuhetken K:n kanssa... silloin
kun kaikki muut vielä nukkuu? Vai meidän aamukävelyn hiljaisessa kaupungissa
koiran kanssa? M:n aamun ensimmäisen hymyn, ja sen kun saan sen huolen
tulevasta taas hetkeksi sulamaan? Kuvaanko peukaloisen pihapensaassa?
Merituulen? Lastenleikin? Aamukahdeksaan mennessä olisin voinut kuvata jo
kymmenkunta onnellista hetkeä... tajuan olevani aivan häkellyttävän –
suorastaan ällöttävän – onnellinen. Tässä ja nyt. Kaiken säätämisen,
huutamisen, riitelyn ja erotuomaroinnin keskellä. Onnellinen. Silloinkin kun
yksi vetää oikealle ja toinen karkaa vasemmalle. Onnellinen.
Muistanko tän
tunteen myöhemmin tänään? En. Entä huomenna? Ensi viikolla kaikessa kaaoksessa?
En. Kuvaaminen on hyvästä, se auttaa hahmottamaan ja löytämään sen kaikkein
tärkeimmän. Kyllä. Minä olen onnellinen.
 |
| voiko näitä katsoessaan olla olematta onnellinen? |
