Maaliskuun 23. 2014 - Onnea on...

olla takaisin omassa keittiössä viikon leirielämän jälkeen... on viinilasit, paistinpannu, riittävästi kattiloita ja lautasia, ja muitakin työvälineitä kuin paistolasta...

Maaliskuun 21. 2014 - Onnea on...

saada purkaa sydäntään ja jutella tulevista, ihan vaan kahdestaan... Katsokaa miten pitkä se on!

Maaliskuun 20. 2014 - Onnea on... (11/100)

kevään ensimmäinen päivä - rannalla hiekkalinnoja rakentaen

Maaliskuun 19. 2014 - Onnea on... (10/100)

Tää harjoitus onnen kuvaamisesta on ollut opettavainen, eikä menossa ole vasta kuin kymmenes päivä – jäljellä 90. Voin lämpimästi suositella tätä haastetta, joko kuvallisena tai ihan vaan kirjoittamalla muistiin niitä omia onnensirpaleitaan... etenkin jos epäilet omaa onnellisuutta. Onnen kiteyttäminen yhteen kuvaan on aivan tolkuttoman vaikeaa, mikä on päivän onnellisista hetkistä onnellisin? Kuvaanko sen aamuhetken K:n kanssa... silloin kun kaikki muut vielä nukkuu? Vai meidän aamukävelyn hiljaisessa kaupungissa koiran kanssa? M:n aamun ensimmäisen hymyn, ja sen kun saan sen huolen tulevasta taas hetkeksi sulamaan? Kuvaanko peukaloisen pihapensaassa? Merituulen? Lastenleikin? Aamukahdeksaan mennessä olisin voinut kuvata jo kymmenkunta onnellista hetkeä... tajuan olevani aivan häkellyttävän – suorastaan ällöttävän – onnellinen. Tässä ja nyt. Kaiken säätämisen, huutamisen, riitelyn ja erotuomaroinnin keskellä. Onnellinen. Silloinkin kun yksi vetää oikealle ja toinen karkaa vasemmalle. Onnellinen.

Muistanko tän tunteen myöhemmin tänään? En. Entä huomenna? Ensi viikolla kaikessa kaaoksessa? En. Kuvaaminen on hyvästä, se auttaa hahmottamaan ja löytämään sen kaikkein tärkeimmän. Kyllä. Minä olen onnellinen.

voiko näitä katsoessaan olla olematta onnellinen?

Maaliskuun 18. 2014 - Onnea on...

päivä rannalla

Maaliskuun 17. 2014 - Onnea on...

iltavilli oman veljen kanssa

Maaliskuun 16. 2014 - Onnea on...

loma rannalla maaliskuussa

Maaliskuun 15. 2014 Onnea on... (6/100)

istua piirtämässä oman Koiran kanssa

Maaliskuun 14. 2014 - Onnea on... (5/100)

tunti aikaa virkata käärmettä oman lapsen tyhjentäessä sieluaan psykologille

Maaliskuun 13. 2014 - Onnea on... (4/100)

brunssi oman veljen kanssa

Maaliskuun 12. 2014 - Onnea on olla ilman takkia

Maaliskuun 11. 2014 - Onnea on aurinkoinen kevätpäivä

Uuden työnantajan juoksuttaessa mua ympäri kaupunkia kahden vilkkaanpuoleisen nuorukaisen kanssa huumetesteissä sun muussa, on onnea kuitenkin se aurinkoinen päivä, vaahteran kukat ja laululintu puussa...

Maaliskuun 10. 2014 - Onnea on uusi työpaikka

Tartun Pinkin tämänpäiväiseen ja laitan kuvan - onnesta - seuraavat sata päivää. Onnea on hyvä kuvata. Onnen murusia löytyy jokaisesta päivästä, niistä huonoistakin... jos vain osaa katsoa. Mikä tekee minusta onnellisen juuri nyt? Mikä tekee minusta onnellisen tänään?

Aamusta tajusin että se "mun" työpaikka oli poistettu netistä. Itkin ja kirosin, ja soitin L:lle ja laadin suunnitelmia. Hain työpaikkaa toisesta sairaalasta, selasin netissä muita... Laitoin taas kerran sähköpostia siihen sairaalaan, siis siihen. Yli viikon hiljaisuuden jälkeen sain viimeinkin vastauksen tuntia myöhemmin... "I believe you should receive an offer shortly."

Suomessa - muistaakseni - kun saat työpaikan, teet työsopimuksen. Täällä saat sen sijaan tarjouksen työpaikasta. Tarjous on ehdollinen siihen asti kunnes sen kaikki kohdat ovat täyttyneet molempien osapuolien osalta... Mun hyväksyntä ja allekirjoitus, huumetesti, rikosrekisteri, työpaikan säännöt jne. Kun tarjouksen kaikki ehdot ovat täyttyneet ja työnhakija on allekirjoituksellaan hyväksynyt saamansa työtarjouksen sovitaan aloituspäivä ja työ voi alkaa. Työsuhteen voi purkaa kumpitahansa osapuolista, irtisanomisaika vaihtelee tilanteesta riippuen siitä hetkestä kahteen viikkoon. Yleensä kuitenkin niin, että jos tulet irtisanotuksi lähdet heti ja jos itse irtisanot itsesi jatkat töissä vielä seuraavat kaksi viikkoa.

Tänään olen onnellinen tulevasta, lupauksesta uudesta ja ihmeellisestä, meidän tulevasta uudesta arjesta. 

Maaliskuun 8. 2014 - Naistenpäivä

L ostaa mulle kukkia äitienpäivänä, muuten ostan kukkani ihan itse... nää tarttui käteen jo eilen, 30 tulppaania kympillä.

Puhuttiin L:n kanssa parisuhteellisuuksia, tai oikeastaan enneminkin meidän parisuhteen kasvatusvaikutuksista meidän lapsiin, siitä minkälainen mielikuva niille syntyy naisen ja miehen välisestä suhteesta. Mikä on naisen rooli? Miten mies osoittaa kunnioittavansa naistaan? L sanoo että nainen huutaa aina. Mä sanon että mies unohtaa hoitaa lapsia silloin kun on siihen sitoutunut.

Tosiasiassa naistenpäivänä voin todeta että mulla on mun oma ääni, mua kuunnellaan ja mulla on oikeus. Oikeus olla minä. Oikeus olla nainen. Oikeus olla äiti. En edes halua ruusukimppuja, kalliita ravintoloita... mulle riittää oikeus omaan mielipiteeseen, oikeus tulla kuulluksi ja kuunnelluksi. Joku saattaa sanoa että vähäänpä tyydyn... ei edes kukkia. Mä sanon että otan se oikeuden omaan ääneen mieluummin kuin kokonaisen pellon kukkasia.

Maaliskuun 7. 2014 - Perhepyörä

L sanoo et näytän siltä et oon karannut Village People:n kokoonpanosta... Mä taas luulen et saatan vahingossa näyttää urheilulliselta tai vihreemmältä kuin olenkaan... käynhän ekologisurheilullisesti kaupassa polkupyörällä. Tosiasiassa tykkään jaa pyörällä. Ennen ajoin satoja tuhansia kilometrejä, aikavälillä maaliskuusta marraskuuhun. Nykyään ajan tasaisella maalla, aurinkoisella säällä - nautiskellen.

Keksintönä tää WeeRide CoPilot on aivan paras! Pojat tosin oli ennen ekaa kokeilua vähintäänkin epäileviä, ja suorastaan melko varmoja että tässä saattaa käydä huonosti. Ajelun jälkeen ne halus lisää. Hauskaa on se että samalla vehkeellä saatoin hakea M:n koulubussilta, suositusikä kun on neljästä yhdeksään vuoteen ja satulaa on helppo säätää vauhdissa. Polkeakin saa, mutta ei tarvitse.

Maaliskuun 6. 2014 - Aamuäkeänä

Maaliskuun 5. 2014 - Hortensian uudet vaatteet

Maaliskuun 4. 2014 - Laskiainen

Maaliskuun 2. 2014 - polku

Tää näky herättää mussa muistoja. Se herättää vahvoja, väkeviä tunteita ja palaan aikaan kun meidän kotona lattiaa halkoi aina jono. Siihen ei saanut koskea, sitä ei saanut siivota, siinä oli järjestys. Jono syntyi milloin autoista, tyynyistä, kirjoista, pikkuhousuista, sukista... Muutamassa vuodessa jono on siirtynyt legolaatikkoon ja näkyy lähinnä legoista tehtynä järjestyksenä... neljä valkoista palikkaa, kuusi vaaleanpunaista, kaksi sinistä, kahdeksan punaista - ÄLÄ KOSKE!

Mulle on moni vanhempi - M:n diagnoosin jälkeen - kertonut huolissaan että niittenkin lapsi tekee jonoja. Mä olen aina esittänyt saman kysymyksen; mikä on jonon funktio? Onko sen tarkoitus luoda järjestystä "kaoottiseen" sisäiseen tai ulkoiseen maailmaan, vai onko sillä joku ulkopuolisellekin hahmottuva - selkeä - funktio. Tämä jono ei luo sisäistä järjestystä. Se ei luo ulkoista järjestystä. Sen tarkoitus ei ole rauhoittaa... se on vaan polku keskellä lattiaa.